Esittely
Kuka olen?
Moikka! Olen Kerttu Väyrynen.
Olen harrastanut agilitya lähes koko ikäni ja kilpaillut noin 10 vuotta eri kokoisilla ja tasoisilla koirilla. Tällä hetkellä treenaan ja kisaan bordercollie Stellan kanssa.
Koen vahvuudekseni iloisen ja tsemppaavan otteen sekä suuren kiinnostuksen kouluttamista kohtaan. Intohimoni on alkeis- ja taitotreeneissä. Koiran kanssa radalla juoksemisen lisäksi harrastan treeniratojen suunnittelua: viikossa menee tunteja smarteragilityyn.
Kouluttaessa tavoitteeni on vaalia koirakon itsevarmuutta, mutta haastaa ohjaajaa myös epämukavuusalueelle. Koen onnistuneen treenin olevan ensisijaisesti koiralle turvallinen, taitoja haastava, mutta onnistumiset mahdollistava kokonaisuus.
Koulutustaustani
Olen kouluttanut seuravalmentajana tammikuusta 2023 alkaen. Olen lisäksi järjestänyt omia koulutuksia ja pitänyt kurssi- ja kertakoulutuksia useissa seuroissa.
Kilpailumenestys
- Kolme kertaa valittu JOAWC-kisoihin (junioreiden avoin maailmanmestaruuskilpailu)
- JSP-SM hopea 2023
- JSP-SM hopea 2022
- JSP-SM pronssi 2018
Kiinnostaako koulutukseni?
Etävalmennuksesta voi lukea yläpalkin "etävalmennus" kohdasta.
Muita koulutuksia voi kysyä viestillä!